Mullan lumous

Se herää minussa joka vuosi helmi-maaliskuussa ja lähtee yhtä varmasti elo-syyskuussa, sadonkorjuun aikaan: puutarhurius. Joinakin vuosina oireet eivät ole yhtä voimakkaat, ja toisina vuosina tauti on ihan pitelemätön. Tämä vuosi kuuluu jälkimmäiseen vaikeusasteeseen, viime vuosi oli kaikkien aikojen pohjanoteeraus, mutta siihen oli omat syynsä.

Minulla oli onni asua omakotitaloissa multavien maiden äärellä 15 vuotta. Sinä aikana minusta kehittyi kelpo viljelijä. Ensimmäisen talon pihassa oli valmiina koristepuutarha, mutta en silloin ollut järin kiinnostunut hoitamaan edellisen omistajarouvan huolella rakentamaa perennatarhaa. Huolettomuuteen vaikutti myös se että, vaikka talo olikin omakotitalo, siinä asui peräti viisi perhekuntaa. Yritimme yhteisöhengessä isolla porukalla parhaamme mukaan hoitaa pihaa, mutta alle kolmikymppisenä eivät perennatarhat välttämättä kiinnosta. Sen sijaan ruokaa tuovat omenapuut ja marjapensaat huollettiin, samoin takapihalla kasvanut keltainen vadelma. Hieno unkarinsireeni pärjäsi omillaan. Perennat olisivat vaatineet hoivaa, mutta ne saivat rehottaa oman onnensa nojassa.

Ihan alussa innostuin perustamaan hyötypalstan. Siinä sain sen peruskokemuksen, miten huumaava tunne on upottaa sormensa multaan ja tuntea sen muheva lämpö. Isovanhempani olivat tyystin maanviljelijöitä, ja äitini oli maatalon tyttö - kai rakkaus multaan on sitten geeneissä. Aloitus oli varsin perinteinen - retiisiä, porkkanaa, sipulia, persiljaa, tilliä, salaattia. Porkkanoihin iski kemppi, retiisit halkeilivat mutta sipuleista tuli hienoja - Osmolan maa oli mainio sipulimaa, ja sipulinviljely on muutenkin mitä helpointa: istukassipulit maahan ja sadonkorjuu syksyllä.

Seuraavassa talossa, Munkkiniemessä, oli vanha ränsistynyt koristepuutarha. Tilasimme siihen totaalisen kasvojenkohotuksen, jäljelle jäivät vain etupihan koristeomenapuu ja takapihan tavalliset omenapuut. Mutta ympäristö oli jo valmiiksi hieno suurine vaahteroineen. Ehdin asua siinä talossa vain muutaman kesän ajan, mutta miten onnellista oli töiden jälkeen tulla ja uppoutua pariksi tunniksi puutarhan hiljaiseen maailmaan, kädet työteliäinä, ajatukset leijuen milloin minnekin.

Elämä vei minut seuraavaksi kerrostaloon, jossa oli pieni parveke. Täytin sen ääriään myöten köynnöstävillä hajuherneillä ja muilla kesäkukilla, minkä jälkeen sinne mahtui hädin tuskin pienenpieni pöytä ja kaksi tuolia. Pikkuruinen parveke oli ihan liian pieni tyydyttämään minussa kiihkeästi kaipaavaa puutarhuria. Oli vähän apea olo mutta itsepä olin uuden elämäni valinnut!

Rakkain elämäni paikoista on Amaranta, mökki Pyhtäällä. Se on huikaisevan kaunis mutta suurimman osan vuotta tuulinen ja kylmä merenrantapaikka, niin kuiva ja kivikkoinen, että puutarhanpito vaatii siellä todellista uudisraivaajahenkeä. Sitä henkeä on riittänyt parin neliön raivaamiseen hyötypuutarhalle ja ruukkupuutarhalle. Sadot ovat vaihdelleet, tomaatti pärjää aika hyvin, mutta on ollut kesiä, jolloin satoa on tullut vain 10-15 tomaattia. Parhaina kesinä on syöty jopa kymmeniä itse kasvatettuja avomaatomaatteja, mutta leikkiähän se kaikki silti on. Yrttipuutarhana ja salaattimaana mökin pikkutarha on parhaimmillaan.

Muutama vuosi sitten muutin uuteen taloon, jossa on iso, kaksiosainen terassiparveke. Pari vuotta ihmettelin, että mitä voi tehdä hieman varjoisalla parvekkeella, jonne paistaa aurinko pari tuntia aamupäivällä ja sitten samat iltapäivällä. Tänä vuonna oivalsin, että siellähän voi tehdä mitä vain. Paahteisella parvekkeella ei onnistu juuri mikään, mutta minun sopivasti valoisalla mutta ei liian kuumalla terassillani voi kasvattaa yhtä ja toista.

Kylvin siemenet hyvissä ajoin maaliskuun alussa - kahta lajia tomaattia ja basilikaa. Daaliatkin laitoin jo varhain ruukkuihin. Kodissani on yksi esikasvatukseen sopiva valoisa huone, jonka voi pitää tarpeeksi viileänä. Taimetus onnistui hienosti, ja pari viikkoa sitten siirsin 15-senttiset tomaatintaimet ja korkeiksi hujahtaneet daaliat parvekkeelle. Siellä ne nyt kukoistavat, käyn niitä ihailemassa tuon tuosta, mukamas ohimennen, sipaisen herkältä lehdeltä mullanmurusen pois tai kokeilen sormella, onko kosteutta tarpeeksi. Parvekkeella oli jo valmiiksi Kumpulan tarhalta ostettu katsura, pieni pensasmainen puu, joka on pysynyt ruukussa hengissä jo kolme talvea. Täydensin valikoimaa ruukkusireenillä - juuri nyt se kukkii herkän violettina. Pääsiäisenä sinne tuotiin runsaasti narsisseja, ja vapuksi valtaisasti orvokkeja. Paratiisi on melkein valmis.