Ikuistetut hetket

Jan Troellin viime vuoden lopulla elokuvateattereihin tullut uutuuselokuva Ikuistetut hetket kertoo 1900-luvun alkupuolella eläneestä ruotsalaisesta valokuvaajasta Maria Larssonista. Pääosaa esittää suomalainen Maria Heiskanen, joka on palkittu suorituksestaan monin tunnustuksin. Näyttelijän suomalaisintonaation takia ohjaaja on tehnyt Maria Larssonista suomalaistaustaisen, vaikka todellisuudessa Larsson oli ruotsalainen.

Elokuva on vaikuttava. Se kertoo köyhän työläisnaisen helvetillisestä liitosta, juoposta aviomiehestä, jonka pehmeä puoli tulee esille lähinnä siinä, miten lempeästi hän kohtelee hevostaan. Elokuvan suuri kertomus on se, mitä Maria Larssonissa tapahtuu kun hän saa käsiinsä kameran ja löytää elämäänsäkin tärkeämmän tavan ilmaista itseään. Elämää tärkeämpi on tässä perusteltu, sillä Maria Larsson on valmis vaikka kuolemaan miehensä pahoinpitelemänä mieluummin kuin luopumaan kamerastaan.

Elokuvan kertoja on tyttäristä vanhin, ja elokuva perustuu hänen muistikuviinsa. Troell onnistuu viipyilevällä kerronnallaan tavoittamaan ajan rauhallisen rytmin. Päänäyttämö on Larssonien kodin keittiö, jossa Maria Larssonilla riittää kiirettä raskaissa kotitöissä ja alati kasvavan lapsijoukon hoitamisessa. Tunnelma on tiivis ja jännittynyt, isää odotetaan kotiin toivoen, että perheenpää tulisi selvinpäin. Vaimo ei kuitenkaan ole ihan nössö, vaan vaatii miestään toistuvasti lopettamaan juomisen. Ajoittain mies pysyy raittiina mutta lankeaa aina uudelleen. Tuttua kaikkien tuurijuoppojen puolisoille ja lapsille!

Kauneinta elokuvassa ovat hetket, jolloin Maria Larsson saa kameran käteensä ja alkaa katsella maailmaa tähtäimen läpi, ensin kodin piiriä, lapsia sohvalla, kissaa ikkunalaudalla, ja sitten vähitellen muutakin. Marian maine kuvaajana kasvaa, ja hän perustaa kotiateljén lähitienoon ihmisten kuvaamista varten. Tosin mies yrittää heittää kuvausvuoroaan odottavan joukon pihalle, mutta Maria Larsson ei anna periksi. Miehelle vaimon uusi mielenkiinnon kohde ei sovi, ja kamerasta tulee toistuvasti riitoja. On mies tosin joskus ylpeäkin vaimonsa tuotoksista, varsinkin kuvasta, jossa perheen lapset istuvat rivissä keittiön puusohvalla.

Eräässä vaikuttavassa kohtauksessa naapurin tyttö kävelee hiljalleen jäälle sumuun ja kuolemaan. Troell on onnistunut luomaan pysäyttävän kauniin itsemurhan kuvauksen. Tytön musertunut äiti pyytää Mariaa ikuistamaan tytön kuolleena. Valokuvauskohtauksessa hento ruumis on vuoteella pienessä mökissä. Pihan lapsia kiinnostaa eksoottinen touhu, valokuvaus, ja Troell on laittanut tirkisteleviä lapsia mökin ikkunoiden taakse ruutujen täydeltä. Heidän ilmeensä on vangittu tarkasti. Maria hermostuu, koska lapset peittävät valon ja hän hätistelee heidät pois. Kuvaus onnistuu, ja Maria Larsson antaa vainajan äidille enemmän kuin tämä uskalsi toivoa, tytön kauniimpana kuin eläessään.

Mies pettää vaimoaan hilpeän baarinpitäjän kanssa, mutta on Maria Larssonillakin oma salainen ihastuksenkohteensa: valokuvaliikkeen pitäjä, vanhempi herra, jonka ansiota Marian valokuvausharrastuksen alkaminen on. Suhde syvenee vähitellen, ja katsoja toivoo, että Maria jättäisi väkivaltaisen ja juopon miehensä ja ottaisi tilalle tämän kiltin herrasmiehen. Maria alkaa itsekin kypsyä ajatukseen ja luulee miehen piankin kosivan, mutta liekö miehellä ollut sellaisia ajatuksia lainkaan? Hän nimittäin lopettaa liikkeensä ja muuttaa paikkakunnalta päästäkseen lähemmäksi lapsenlapsiaan.

Elokuvan lopussa alaa valtaa onnellisuus, aineellisesti perheellä menee vähän paremmin, mies saa rakennettua oman talon, ja vuosia kestänyt raastava parisuhde näyttäytyy välillä jopa siedettävänä. Esimerkiksi pysäytetty kuva, jossa Maria on miehensä kanssa tanssin pyörityksessä, on elokuvan valoisimpia. Silti katsoja kysyy, mikä sai Marian pysymään liitossa, jopa senkin jälkeen kun mies joutui vaimonsa pahoinpitelystä vankilaan. Miehen kotiinpaluu kuvataan kauniisti: vaikka Maria oli jo pakannut miehensä tavarat, ei hän sitten pystynytkään heittämään tätä ulos. Maria katselee keittiön ikkunasta, kuinka mies tervehtii hellästi pihapilttuussa olevaa hevostaan, ja niin mies saa jäädä.

Elokuva on yhtä aikaa ankara perhe- ja parisuhdekuvaus sekä muotokuva sinnikkäästä naisesta, jolla oli kyky nähdä kauneutta ympärillään ja joka löysi sen taltioimiseen myös keinon. Maria Larssonia esittävä Maria Heiskanen tekee loistavaa työtä, eivätkä hänen syylän tarkkuudella kuvatuilla meikittömillä kasvoillaan kosiskella ketään. Hollywoodissa ei tällainen olisi mahdollista. Jos päätähti alussa olisikin arkinen, hän aina kasvaa kaunottareksi. Troellin elokuvassa päähenkilön kauneus tulee todellakin sisältäpäin.

Elokuva pitää otteessaan vielä sittenkin, kun elokuvan tekoon osallistuneen viimeisenkin avustajan ja sponsorin nimi on mennyt. Pikkuruisesta Kino Engelin salista ei halua lähteä pois, ja tunnelma on miltei harras: maailma on tämän elokuvan myötä vähän parempi.