Matkakuume

Samalla kun elämänvoimaa tursuava kevät on vihdoin tunkemassa leveysasteillemme, minut on vallannut sietämätön matkakuume. Sitä on varmaan pahentanut Marikin matka New Yorkiin, ja Liisan matka Shanghaihin, ja Pirkon matka Espanjaan, ja Jukan ja Merjan matka Teneriffalle, ja Tuulin ja Timon matka Barcelonaan, ja... Kaikki matkustavat, eikö vain? Minäkin olen matkustanut, tosi paljon. Liian paljon, jos ajatellaan lentämisen vaikutusta ilmastoon. Niinpä päätin parisen vuotta sitten, että minimoin matkustamiseni, etenkin lentämisen. Se oli raskas päätös, suuri henkilökohtainen uhraus, niin paljon olen aina rakastanut (verbi on ihan oikea tähän) matkustamista.

Päätös syntyi vapun tienoilla 2007, Rooman-matkan jälkeen. Alussa porskutin sen voimalla, että olen hyvä ihminen, ainakin parempi kuin muut, kun luovun jostain itselleni niin tärkeästä. Sitten psyykkasin itseäni muistelemalla jokaisella matkalla väistämättä eteen tulevia hankaluuksia. Ja kun usko meinasi loppua, taas muistin kiittää itseäni suuresta uhrauksestani. Sitten tulikin sopivasti sairastumisia ja muita murheita, ja matka-ajatukset unohtuivat. Näin menin eteenpäin uudella kunniallisella tiellä (vähän ihmettelin, että onko tämä näin helppoa), kunnes marraskuussa 2008, puolentoista vuoden tauon jälkeen, annoin houkutella itseni Australiaan "toipuakseni raskaasta vuodesta ja tavatakseni tytärtäni". Matkustin siis niin kauas, että juuri pitemmälle ei pääse. Matka oli fantastinen, mutta toki sain tehdä töitä vaientaakseni omatuntoni nalkutuksen ilmaston tuhoamisesta.

Olin päättänyt, että noin kerran kolmessa vuodessa sallin itselleni lentomatkan. Nyt on mennyt vasta viisi kuukautta Australian-matkasta, ja olen jo aivan pistoksissa. Terapia- ja hoitomuotoja tähän tautiin on muutama: ensinnäkin olen innostunut niin monesta kohteesta, että lopulta en osaisi edes päättää minne menisin. Tämä on hyvä taktiikka: loputtomiin suunnitelmia, niin paljon, että päätöksenteko on mahdotonta.

Toinen terapiamuoto on lähimatkailu julkisilla välineillä. (Toki kauaskin voi mennä junalla tai laivalla, mutta se vaatii aikaa. Suunnitteilla on muun muassa rahtilaivamatka New Yorkiin ja junamatka Balkanille.) Mutta tähän akuuttiin kuumeeseen päätän hoidoksi tehdä matkan Vantaalle. Matka kannattaa tehdä nyt, kun Vantaa on vielä oma kaupunkinsa. Vantaan-reissuun voisi kuulua jännittävä junamatka Helsingin rautatieasemalta Tikkurilaan. Voisin aloittaa matkan tiedepainotteisesti Heurekasta. Edellisestä käynnistä on jo vuosia, joten nyt on aika päivittää tiedot. Kahden tunnin Heureka-rypistyksen jälkeen kysyisin alkuperäisväestöltä ruokapaikkasuositusta. Jos minulla kävisi tuuri, saattaisin saada paikallisen oppaan näyttämään minulle reitin. Siinä kävellessä voisin samalla tutustua kanta-asukkaisiin.

Aterian jälkeen voisin suunnata aurinkoon ja lämpöön, siis kylpylä Flamingoon. Nyt kun se on sinne rakennettu (vastustuksestani huolimatta), miksi en ottaisi siitä iloa irti, varsinkin kun en saa matkustaa aitoon aurinkoon? Hiekkarantaa, uintia lämpimissä vesissä, hoitoja, drinkkejä rantabaarissa... Mahdollisesti pientä flirttailua baarimikon kanssa...

Flamingon rantaloman jälkeen voisi olla taas aika henkistyä. Puutarha on aina yhtä suuri inspiraation lähde ja rauhoittumisen tyyssija, siispä Japanilaiseen puutarhaan (onkohan se vielä olemassa?). Jos se on ennallaan, luvassa on käyskentelyä solisevassa japanilaisessa puutarhassa ja aavikkomaisessa kaktuspuutarhassa. Ja onhan siellä ihan peruspuutarhakin. Sieltä ei pääse pois ostamatta mukaan ainakin muutamaa siemenpussia. Matkaan väistämättä kuuluvaa shoppailuakin voi siis harrastaa Vantaalla.

Joko matka on täyttänyt tarkoituksensa? Onko aika palata julkisilla, hankalasti, Helsinkiin? Onko matkakuume taltutettu? Ei se vielä tällä suunnitelmalla taltu, liian tavanomainen ohjelma. Hei, onko Vantaasta tehty matkaopasta? Vinkkejä, please! Vai pitäisikö vaihtaa kohdetta? Sittenkin Kirkkonummelle. Siitä en tiedä senkään vertaa kuin Vantaasta, joten se olisi todella eksoottista. Ja sinnekin pääsee junalla.